PUURAKENTAMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT KANADASSA

Julkinen tuki mahdollistanut teollisuuden puurakentamisen investoinnit

Quebeciläisen puutuotealan monialayrityksen Nordicin juuret ovat sahaustoiminnassa, mistä se on kasvanut puurakentamisen tuoteosien valmistukseen ja rakentamiseen. Johtaja Andre Huot pitää provinssihallituksen puurakentamisen kehittämisohjelmia ratkaisevina puurakentamisen kasvulle Kanadassa.

– Hallituksen puun käytön edistämisohjelmat ovat mahdollistaneet investoinnit puurakentamisen uusien ratkaisujen kehittämiseen. Siitä aiheutuvien lisäkustannusten kompensaatio on ollut teollisuuden investointien kannalta välttämätöntä. Kustannuspainetta helpottaa myös se, että sprinklauspakko on kaikille pakollinen ja että palomääräykset perustuvat toiminnallisuuteen sekä ulosmenoreittien turvallisuuteen.

Puurakentaminen työllistää yrityksessä satoja työntekijöitä alkaen sahauksesta, tuoteosien valmistuksesta ja päätyen rakentamiseen. – Tavoitteena on kasvattaa puun käytön osuus rakentamisessa 30 prosenttiin jo ensi vuonna. Puumarkkina on vahvassa kasvussa ja uskon että tavoite saavutetaan. Rakentamisen päästöt tulee ottaa vakavasti ja kaikkien materiaalien tulee sitoutua niiden alentamiseen. Vaikka betoniteollisuus sanoo, että nämä säädökset ovat heitä vastaan, haluan sanoa, että muutoksia tehdään ympäristön hyväksi.

– Näen puurakentamisen markkinoiden kasvun vahvana, minkä yhtenä veturina on tietoisuuden kasvu rakentamisen päästöistä. Vaikka viemme tuotannostamme 80 prosenttia Yhdysvaltoihin, sillä on siellä toistaiseksi pieni vaikutus. Jos Yhdysvalloissa puurakentaminen yleistyy, meillä on käsittämättömän suuri markkina tulevaisuudessa.

Huotin mukaan yhtiö haluaa hankkia puurakentamisen osaamisen ensin kotikulmilla ja toteuttaa 12-kerroksisen kerrostalon siten, että se on toistettavissa muuallakin. – Haluamme olla varmoja sen toimivuudesta ja uskoa omaan tuotteeseemme ennen kuin tavoittelemme vientiä. Olemme toteuttaneet kaikkea puusta kuten puurakenteisia kauppakeskuksia, urheiluhalleja ja puusiltoja. Parhaillaan suunnittelemme 14-kerroksista puurakenteista hotellia Quebecin keskustaan.

– Me olemme kilpailukykyisiä jo nyt ja pärjäämme markkinoilla. Vaikka nuoret ovat valmiimpia maksamaan esimerkiksi materiaalin ympäristöominaisuuksista, hinnan on oltava sama muiden materiaalien kanssa. Meidän tulee kehittää tuoteosien teollista valmistusta ja investoida massiivipuun tuotantoon. Voimme viedä liimapuuta ja massiivipuuta sekä valmiina rakennuksen tuoteosina että raaka-aineena, kuvailee Huot.

Puun ympäristö- ja hyvinvointitekijät kiinnostavat käyttäjiä

Huotin mukaan tulevaisuudessa puurakentamisen tuoteosien esivalmistus ja automaatio ovat kehitystyön avainasioita. – Työvoiman käyttö muuttuu automaatioksi ja teollinen valmistus lisääntyy paikalla rakentamisen sijaan.

– Puurakentamisen ympäristötekijöiden ohella sen hyvinvointivaikutukset tuovat parempaa viihtyvyyttä, vähemmän sairastamista ja väsymystä. Kun olemme suuren osan ajasta sisätiloissa, tällaisiin asioihin tulisi kiinnittää tulevaisuudessa yhä enemmän huomiota niin asunto- kuin toimistorakentamisessakin. Rakentaminen tuottaa 40 prosenttia päästöistä, jota voidaan vähentää puun käytön lisäämisellä.

Esimerkkinä puun käytön vetovoimaisuudesta Huot mainitsee quebeciläisen kauppakeskuksen, joka kaksinkertaisti myyntinsä uudella puurakenteisella rakennuksella. – Kauppa on enemmän kuin rakennus. Se on viihtyisä, valoisa julkinen tila ja edustaa uudenlaista tulevaisuuden kaupan rakentamista.

Puurakentamisen osaamista laajennettava ja vahvistettava

Huot pitää edelleen puusta rakentamista säädösten kannalta haasteellisena, vaikka niitä on kevennettykin. – Jokaisen hankkeen alussa selvitämme, voimmeko rakentaa puusta. Useasti vastaus on kielteinen säädösten vuoksi, mutta aina kun voimme niin käytämme puuta. Käytämme keveitä rankarakenteita ja suuremmissa rakennuksissa laminoitua massiivipuuta.

– Minulla on ollut mahdollisuus osallistua puurakenteiden kehitystyöhön lähes kolme vuosikymmentä. 

Kokeilimme jo varhain massiivipuulevyjen käyttöä ja saimme kokemuksia sen käyttötavoista. – Minulla on ollut mahdollisuus osallistua puurakenteiden kehitystyöhön lähes kolme vuosikymmentä. Kokeilimme jo varhain massiivipuulevyjen käyttöä ja saimme kokemuksia sen käyttötavoista. Puun käyttö on mielenkiintoista, helppo suunnitella ja käyttää. Siitä on helppo rakentaa, riippuen projektin laajuudesta. Puu on myös olennaisesti ympäristöllisesti hyvä materiaali käyttää niin paljon kuin mahdollista.

Kun aiemmin Huot on joutunut suostuttelemaan asiakasta puun käyttöön, tilanne on nyt muuttumassa. – Asiakkaat ovat yhä kiinnostuneempia puun käytöstä ja sen mahdollisuuksista. Onneksi arkkitehdit haluavat edistää puun käyttöä, vaikka varsinkin uusille arkkitehdeille on tarpeen saada erityistä tietoa puurakentamisesta. Puurakennusta ei suunnitella samalla tavalla kuin teräs- tai betonirakennusta.

– Puurakentamisen osaamisessa on puutteita sekä arkkitehdeilla että insinööreillä. Kun insinööreille ei ole koulutuksessa omaa puun käytön erikoistumislinjaa, he saavat vain muutaman tunnin opetuksen aiheesta. Tämän takia on helpompaa suunnitella teräksestä tai betonista koska näihin on jo olemassa toimivat työkalut. Standardien sijaan puun kanssa joutuu kaiken suunnittelemaan ja laskemaan alusta.

Huotin mukaan puurakentaminen tarvitsee luottamusta toimivana materiaalina ja kilpailukykyä perinteiseen rakentamiseen verrattuna. – Hinta on se avain. Jos saamme asiakkaan keskustelemaan puun eduista ja vakuutettua hänet siitä, jokainen on kiinnostunut sen käytöstä. Jos kerromme puun eduista ja ympäristöystävällisyydestä, mutta se on kalliimpaa, asiakkaan luotto on menetetty. Täytyy siis olla kilpailukykyinen.

Tavoitteena rakentamisen kulttuurin uudistaminen puulla

Huotin mielestä kyse on rakentamisen kulttuurista. – Tämä teollisen puurakentamisen kasvun hitaus on ollut sinänsä outoa, kun meillä on paljon metsää ja puuta omassa maassa. Ehkä puu on liian lähellä meitä, ettei sitä ole otettu riittävästi huomioon ja tutkittu puurakentamisen mahdollisuuksia enemmän.

– Meidän tulee muuttaa rakentamisen kulttuuria ja toimintatapoja sekä insinöörien ja asiakkaiden ajattelutapoja. Kyseessä on pitkä prosessi mutta se on muuttumassa nopeasti. Nyt kaikki ovat kiinnostuneita puurakentamisesta. Ympäristötekijät muuttavat asenteita ja meidän tulee rakentaa puusta enemmän. Kun puurakentamisen työtavat ja rakentaminen kehittyvät koko ajan, tulee meidän välttää virheitä ja edetä hyvien esimerkkien kautta.

– Puurakentaminen on vahvassa kasvussa julkisissa hankkeissa. Kun aiemmin säädökset hidastivat koulurakentamista, tämä on nyt muuttumassa. Uskon että muutaman vuoden päästä tulee olemaan helpompaa rakentaa kouluja puusta. Quebecin provinssin alueella rakennetaan ensi vuoden aikana 15-18 uutta koulua osittain puusta. Hallitus edistää asiaa ja haluaa parhaan ympäristön oppilaille. Puu on paras keino tehdä se akustiikan ja sisäilman takia. 

Artikkeli on osa Markku Laukkasen ja Mikko Viljakaisen toimittamaa Kanadan puurakentamisen ajankohtaisia trendejä käsittelevää juttusarjaa. Sarjassa haastatellaan poliittisia päättäjiä, tutkijoita, promootio-organisaation edustajia, arkkitehtejä, puutuotealan yrityksiä ja rakentajia. Näistä tapaamisista ja keskusteluista Puuinfo julkaisee
artikkelikokonaisuuksien sarjan.

Sarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.


« Takaisin