PUURAKENTAMISEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT EUROOPASSA

Lindbäcks vastaa kysynnän kasvuun kolminkertaistamalla tuotannon

Nykyinen tuotantokapasiteettimme kasvaa 800 valmiista asunnosta vuodessa 2400 asuntoon. Kun kolminkertaistamme tuotannon, varmistamme toimituksiamme ja voimme tarjota rakentamisen markkinoille laadukkaita asuntoja, sanoo toimitusjohtaja Stefan Lindbäck.

 -Halusimme uudistaa tuotantoamme, koska emme olleet tyytyväisiä sen laatuun ja tuotannon tasaisuuteen. Koska olimme haavoittuvaisia myös taloudellisesti, olimme valmiita ottamaan tämän uuden askeleen. Kapasiteetti pitää mitoittaa kysynnän mukaan, koska hinnat vaihtelevat koko ajan.

Uusiutuvalla energialla toimiva uusi tehdas on 50 miljoonan euron investointi, seitsemän jalkapallokentän kokoinen, valmistuu joulukuussa 2017 ja se luo 150 uutta työpaikkaa. -Piteån sataman perustaminen tarjoaa logistisia etuja, koska voimme alentaa logistiikkakustannuksia laivaamalla tulevaisuudessa moduuleita asiakkaille. Kestävän ja innovatiivisen rakentamisen sekä logistiikan lisäksi olemme sitoutuneet tekemään laitoksesta houkuttelevan työpaikan.

-Kehitämme ja uudistamme rakentamisprosessimme ja otamme käyttöön uutta teknologiaa, mitkä tekevät uudesta tehtaastamme yhden Euroopan nykyaikaisimmista. Kehitämme teollista puurakentamista Lean-tuotannon periaatteiden mukaisesti ja tiiviissä yhteistyössä Luulajan teknillisen yliopiston tutkijoiden ja opiskelijoiden kanssa.

Teollista valmistusta lisää puurakentamiseen

Lindbäcksin mukaan ovet puurakentamisen kasvulle avattiin mahdollistamalla puukerrostalojen rakentaminen. -Puurakentamisen toimiala on vielä nuori, mutta nyt voidaan puhua jo läpimurrosta, koska sitä kohtaan ei tunneta enää pelkoja vaan nähdään enemmän mahdollisuuksia. Kun Ruotsissa on rakennettu tähän mennessä yli kymmenen tuhatta puukerrostaloasuntoa, voimme sanoa, että näyttöä sen toimivuudesta on.

-Tulevaisuudessa keskitymme yhä enemmän ympäristöystävälliseen rakentamiseen. Mitä enemmän puurakentamisen vähähiilisyydestä ja sen ekologisuudesta puhutaan, kiinnostus kasvaa ja puurakentamisen yleistyminen jatkuu, uskoo Lindbäck.

Teollisen valmistuksen myötä puurakentamisen kilpailukyky on kehittynyt viime vuosina Lindbäckin mukaan koko ajan. -Tarvitsemme alalle lisää yrityksiä ja kilpailua, mikä parantaa kilpailukykyä edelleen. Minusta meidän tulisi yhdistää voimamme pärjätäksemme vielä paremmin rakentamisen markkinoilla.

-Teollisen rakentamisen lisääminen on ainoa keino pärjätä markkinoilla. Kun betoniin ja teräkseen keskittynyt rakennusteollisuus on hyvin hidas tekemään muutoksia, meidän täytyy vastata siihen teollisella valmistuksella olemalla nopeampi, tehokkaampi ja laadukkaampi. Seuraamme koko ajan monien sarjavalmistukseen erikoistuneiden teollisuusyritysten, kuten Scanian, Volvon ja Toyotan toimintatapoja ja otamme oppia sieltä.

Koulutus takaa työvoiman saannin

Lindbäck kertoo, että yritys investoi koulutukseen ja työharjoitteluun, koska se on paras tapa turvata tulevaisuudessa osaavien työntekijöiden saanti. -Me palkkaamme mielellään opinhaluista työvoimaa, josta puolet on naisia ja puolet miehiä. Emme tarvitse korkeasti koulutettuja henkilöitä vaan työntekijöitä, jotka tekevät normaalia insinöörityötä. Viimeisenä lukuvuonna koulutamme heitä meille töihin ja valmistuttuaan he ovat valmiita työskentelemään meillä.

-Rakentamisen säädöksiä ei ole tarvetta muuttaa, vaan pitää ne ennallaan. Betoniteollisuus haluaa alentaa äänitestauksissa taajuuksia, koska heillä on kapasiteettia hallita äänentehokkuutta alhaisilla taajuuksilla tuotteessa itsessään. Jos puurakennuksen pitää olla samoilla arvoilla, joudumme laittamaan rahaa kehittämiseen eikä se hyödytä asiakasta.

Artikkeli on osa toimittaja Markku Laukkasen toimittamaa Hyvät käytännöt -artikkelisarjaa, joka esittelee puurakentamisen toimintatapoja ja trendejä eri puolilla Eurooppaa. Sarja käsittelee muun muassa puurakentamisen kasvun tekijöitä julkisessa rakentamisessa, puun tuloa kaupunkirakentamiseen, vanhan rakennuskannan korvaamista puuratkaisuilla, teollisen esivalmistuksen, suunnittelun ja laadun vaikutusta kilpailukykyyn, rakennusteollisuuden ja yksityisten sijoittajien heräämisestä puurakentamisen kasvavaan markkinaan, puutuotealan kasvavia investointeja ja alan edunvalvonnan tärkeyttä osana metsien käytön hyväksyttävyyttä.

Artikkelisarjan julkaisua on rahoittanut Marjatta ja Eino Kollin säätiö.


« Takaisin