Puurakentamista tulee lisätä osana ilmastoratkaisua

Puurakentaminen on osa ilmastoratkaisua, sanoo Rottenburgin metsäyliopiston professori Ludger Dederich. - Puurakentamisen edistämisen kannalta on tärkeää, että voisimme standardisoida rakentamisen käytäntöjä koko Euroopassa. Rakentamisen säädöksiä tulee uudistaa siten, että kaikki materiaalit ovat samalla viivalla.  

– Tarvitsemme myös puurakentamisen koulutuksen ja osaamisen lisäämistä. Itävallassa perinteiset rakennusyhtiöt hankkivat puurakentamisen osaamista hankkimalla puutuotealan yrityksiä omistukseensa, sanoo suuren volyymin puurakentamistutkimusta tekevä Dederich. 

Metsäteollisuus elää suurta muutoksen aikaa. Vaikka alalla on paljon tietotaitoa, Dederichin mukaan tarvitaan lisää uutta teknologiaa ja sekä ymmärrystä kuluttajien vaatimuksista.  - Tarvitaan asenteiden muutosta irrottautua vanhasta. Ympäristötietoiset kuluttajat arvostavat uusiutuvien materiaalien käyttöä, kaunista ja esteettistä arkkitehtuuria sekä hyvää sisäilmaa. Nämä tekijät tulisi rahoittajienkin huomioida päättäessään rakentamisen investoinneista.

-Meillä on paljon tutkimushankkeita meneillään. Esimerkiksi puutuoteteollisuudessa voidaan lisätä lehtipuun käyttöä yhdistettynä kovaan puuhun. Voimme kehittää puusta eristemateriaaleja, puukuitua tekstiiliteollisuudelle ja käyttää ligniiniä monen eri tuotteen kehitystyössä. 

Puurakentaminen tarvitsee Dederichin mielestä referenssejä kestävästä rakentamisesta, mikä vakuuttaa asukkaat ja rahoittajat. - Julkisen rakentamisen markkina esimerkiksi koulu- ja päiväkotirakentamisessa on vahvasti kasvava. EU:n Vihreän siirtymän tavoitteena on vähähiilisen puurakentamisen edistäminen ja se edistää sekä kuluttajien että teollisuuden tavoitteita. 

-Puurakentamista palveleva komponentteja valmistava teollisuus on yleensä pientä yritystoimintaa, joiden toimintakykyä tulee tukea ja edistää. Puurakentaminen tarjoaa metsävarojen hyödyntämiseen ratkaisuja, joissa yhdistyvät taloudelliset ja ekologiset tavoitteet. 

Saksassa on Dederichin mukaan romanttinen kuva metsästä, mikä johtaa metsäkeskustelun hakoteille. - Kaikki eivät ymmärrä, että kun puu kaadetaan, sen tilalle kasvaa uusi puu ja hiilivarasto. On muistettava, että metsä on ainoa luonnon resurssi, joka uusiutuu ja siksi sitä tulee käyttää. Puu tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon perinteiselle päästöjä aiheuttavalle rakentamiselle. 

 

Marjatta ja Eino Kollin Säätiön rahoittamassa ”Puussa on tulevaisuus” –artikkelisarjassa julkaistaan ajankohtaisia metsätaloutta ja sen parissa tehtävää tutkimustyötä koskevia artikkeleita. Säätiö tukee erityisesti maa- ja metsätalouteen sekä rakentamiseen liittyvää, elinympäristön kannalta myönteisiä vaikutuksia tuottavaa tutkimus- ja kehitystyötä. Säätiön toiminnan keskeisiin teemoihin perustuvat artikkelit ovat vapaasti hyödynnettävissä joko lähdemateriaalina tai julkaistavissa sellaisenaan. Artikkelit julkaistaan www.puussaontulevaisuus.fi ja https://www.kollinsaatio.fi/saatio/ajankohtaista sivustoilla.


« Takaisin