Puupohjainen tekstiilikuitu haastaa perinteisen valmistukse

Suomalaisyrityksen tavoitteena globaalit markkinat

Harva tulee miettineeksi farkkuja ostaessaan, että yhden puuvillafarkun valmistukseen on tarvittu noin 11 tuhatta litraa vettä. Tai sitä, että suurin osa maailman tekstiili-ja lankateollisuudesta pohjautuu öljypohjaisiin tuotteisiin, joiden valmistus tuottaa yli 300 kertaa pahempia kasvihuonekaasuja kuin hiilidioksidi.


Puupohjaistenkin viskoosi- ja modal-tekstiilikuitujen valmistukseen käytetään vesistöjä pilaavia kemikaaleja. Tällä hetkellä ei ole olemassa ympäristöystävällistä tapaa tuottaa tekstiiliteollisuuden tarpeisiin soveltuvaa lankaa.


Jyväskylässä toimivan, kaksi vuotta sitten toimintansa aloittaneen Spinnova Oy:n kehittämän tekstiilikuidun idea ja vahvuus on siinä, että kuitu tuotetaan suoraan sellumassasta ilman kemiallista käsittelyä. - Tämä tekee meidän tuotteesta ainutlaatuisen koko maailmassa ja antaa meille etumatkaa uusien ympäristöystävällisten tuotteiden kehitystyössä, kuvailee yhtiön toimitusjohtaja Janne Poranen.

Sellusta valmistettu lanka voitti  järjestämän kilpailun, jossa palkittiin globaalien megatrendien asettamiin haasteisiin vastaavia puuta hyödyntäviä ratkaisuja. Porasen mukaan kiinnostus ympäristöystävällisen tekstiilikuidun tuotantoon on globaaleilla markkinoilla suurta, jopa suurempaa kuin Suomessa. Tekstiilikuitu vastasi Uusi puu -kilpailun tuomariston miestä parhaiten tulevaisuuden isojen megatrendien kuten tiedostavan kuluttamisen, resurssiniukkuuden ja väestörakenteiden muutosten asettamiin haasteisiin.

Markkinoilla kysyntää ekologisille tekstiilituotteille

Esimerkiksi puuvillan viljely on erittäin vesi-intensiivistä ja vain alle 30 prosenttia puuvillasta tuotetaan alueilla, joissa vettä on luontaisesti riittävästi saatavilla. Keinokastelun piirissä olevilla puuvillan tuotantoalueilla kastelu lisää merkittävästi muun muassa maa-alueiden eroosiota ja köyhdyttää pohjavesivarastoja. Tämän seurauksena menetetään yhä kiihtyvään tahtiin ruoan tuotantoon soveltuvia maa-alueita ja pohjavesivarantoja. Puupohjaisen tekstiilikuidun, kuten viskoosin tuotanto on siirtynyt Euroopasta Aasian maihin, joissa sen tuotannossa käytetään kovia kemikaaleja ja aiheutetaan jätteillä vesistöongelmia.

- Neuvottelemme monien isojen globaalien alan toimijoiden kanssa tulevaisuuden yhteistyöstä. Isoilla tekstiilialan toimijoilla, kuten tekstiilintuottajilla, alan brändiyrityksillä ja jakelijoilla, on tavoitteena saada markkinoille ekologisesti kestäviä materiaaleja ja tuotteita. Tämä ekologisten tuotteiden kysyntäpaine tulee myös kuluttajilta, joista yhä suurempi osa esimerkiksi Euroopassa on valmis maksamaan tuotteen ekologisuudesta, sen tunnistettavasta alkuperästä ja kestävyydestä enemmän, kuvailee Poranen.

Spinnovan puupohjaisen tekstiilikuidun valmistusteknologia käyttää perinteiseen valmistukseen verrattuna 99 prosenttia vähemmän vettä, 80 prosenttia vähemmän energiaa, eikä käytä lainkaan haitallisia kemikaaleja verrattuna puuvillan tuotantoon. Lisäksi langan raaka-aine on kestävästi tuotettua ja lopputuotteena lanka on myös puuvillaa halvempaa.

Oppia hämähäkin seitin valmistuksesta

Spinnovan puupohjaisen tekstiilikuidun kehitystyö lähti oivalluksesta yhdistää hämähäkin seitin valmistus nanoselluloosan ominaisuuksiin. Nyt valmistusteknologia on valmis pienen mittakaavan tuotantoon. – Meillä on meneillään rahoituksen haku, jotta pääsemme jo tänä vuonna testaamaan tuotantoa ja teknologian toimivuutta teollisessa kokoluokassa. Tavoitteena on ratkoa laajamittaisen tuotannon haasteita siten, että ensi vuoden lopulla voisimme päästä satojen tonnien tuotantoon ja isot tekstiilialan brändit testaamaan tuotteen hyväksyttävyyttä markkinoilla, kertoo Poranen.

Isoja pääomia vaativan tuotannon skaalausvaiheen käynnistämiseen Spinnova hakee parhaillaan rahoituskumppaneita niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Rahoitustarve teollisen valmistuksen testaamiseen on viidestä kymmeneen miljoonaa euroa. - Tekes ja asiakkaamme ovat olleet merkittävimpiä rahoittajia tähänastiseen demo-vaiheeseen, mutta nyt täytyy rahoitusta löytää näiden lisäksi myös pankkisektorilta ja yhteistyökumppaneilta.

Spinnovan ympäristöystävällisen tekstiilikuidun globaali markkinapotentiaali on valtava. Esimerkiksi luonnonkuiduista halvimman, puuvillan markkinan koko on yli 50 miljardia dollaria vuodessa. Luonnonkuitujen osuus tekstiilikuitujen kokonaismarkkinasta on noin kolmannes.

Porasen mukaan tekstiilien kulutus tulee kasvamaan tulevaisuudessa nopeammin kuin mitä nykyiset tuotantomenetelmät kykenevät tuottamaan tekstiilejä. – Kun tekstiilien kierrätysaste on globaalisti vain noin viisi prosenttia, lainsäädäntö asettaa lisääntyvää painetta kierrätysasteen nostamiselle ja uusien entistä ympäristöystävällisempien ja helpommin kierrätettävien materiaalien kehittämiselle. Markkinoilla on suuri tarve uusille ympäristöystävällisille tekstiilikuitujen ratkaisuille.

Tekstiilikuidun markkinoiden suurta kokoa kuvaa hyvin arvio, että kymmenen miljoonan puukuution jalostaminen Spinnovan teknologialla tekstiilikuiduksi ja langaksi korvaisi kymmenen prosenttia koko maailman puuvillan tuotannosta.

Ympäristöystävällinen tekstiilikuitu kilpailukykyinen

-Vaikka melkein kaikissa metsämaissa kuten Norjassa, Ruotsissa ja Kanadassa tehdään kehitystyötä puupohjaisen tekstiilikuidun kehittämisessä, meillä on osaamista kehittää lopputuotetta ilman kemiallista käsittelyä. Tämä on meille selvä etu ja antaa mahdollisuuden globaaliin läpimurtoon tuotteella, jota muilla ei ole, muistuttaa Poranen.

Spinnovan kehittämälle teknologialle ja tuotteille on myönnetty 5 kansainvälistä patenttia, jotka yhtiö omistaa.

Porasen mukaan ympäristöystävällinen tekstiilikuitu tulee olemaan kilpailukykyinen alusta alkaen. - Kun yleensä uuden teknologian tuotteet ovat kalliita, meidän kuitumme tulee olemaan alusta alkaen kilpailukykyisiä jopa halvimpien tekstiilikuitujen kanssa. On vain löydettävä markkinat ja segmentit, mihin tuotteemme parhaiten sopii. Tekstiilimarkkinoilla kun on niin paljon erilaisia käyttötarkoituksia ja sovelluksia.

-Suomen biotaloudessa tulee kehittää erityisesti korkean jalostusasteen tuotteita, jotka ovat hyväksyttäviä myös metsien kestävän käytön kannalta, painottaa Poranen. Meidän on nostettava rimaa korkeammalle ja pyrittävä hyödyntämään metsävarojamme vielä nykyistäkin viisaammin.

Kuvassa: Spinnovan puukuitulangasta valmistettu paita "TreeShirt".


« Takaisin