Puupohjaiset bioyhdisteet mahdollistavat luonnollisten lääkeaineiden tuotannon

Metsäteollisuuden sivuvirroista saatavat terveyttä edistävät tuotteet ovat tulossa tutkimus- ja kehitystyön tuloksena markkinoille. Esimerkiksi puun uuteaineet ja hemiselluloosa ovat kasvavassa määrin lääke-, kosmetiikka- ja elintarviketeollisuuden käytössä ja tuotteissa. Yhteistyössä yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa on kehitetty puupohjaisia, korkean jalostusasteen tuotteita markkinoille.


Kuusen uutteesta terveyttä edistäviä tuotteita

Turussa toimiva vuonna 2012 perustettu lääkekehitysyhtiö Montisera on patentoinut metsäteollisuuden sivuvirrasta, kuusen sahanpurusta, terveyttä edistävän bioaktiivisen uutteen, jota voidaan käyttää terveyttä edistävänä ainesosana esimerkiksi elintarvikkeissa ja ravintolisissä.

Uusi puu 2017 -kilpailussa Väestörakenteen muutokset -kategorian voittaneella, alavirtsatievaivoja ehkäisevällä ja hoitavalla kuusiuutteella on selkeä kysyntä ja taloudellinen potentiaali, sillä jopa 90 prosentilla yli 80-vuotiaista miehistä on eturauhasvaivoja.

- Ikääntyvän väestön sairauksien yleistymisen seurauksena uusille luonnollisille lääkeaineille on kasvava kysyntä. Tämä on voitto sille pitkäjänteiselle työlle mitä Suomessa biotalouden ja kiertotalouden, ennen kaikkea terveyttä edistävien tuotteiden äärellä tehdään, muistuttaa yrityksen perustaja ja liiketoiminnan kehittämisjohtaja Heikki Vuorikoski.

Kuumavesiuutolla saatavan kuusen hemiselluloosan on jo osoitettu eläinkokeissa helpottavan alavirtsatieoireita. Turvallisuustutkimusten seuraavassa vaiheessa aloitetaan tuotteen testaaminen todellisessa ihmiskäytössä vuoden 2018 aikana.

Tavoitteena bioaktiivisten yhdisteiden kaupallistaminen

Innovaatiorahoituskeskus Tekes on myöntänyt hallituksen kärkihankerahasta Montiseralle tuotekehitystuen yrityksen kuusen hemiselluloosan pilottituotannon aloittamiseksi.

- Elintarviketeollisuus hakee jatkuvasti uusia raaka-aineita, joilla saada nostettua lopputuotteen arvoa. Kun lopputuotteen arvo nousee, tuotteen kannattavuus paranee ja se mahdollistaa kasvua koko elintarvikeketjuun, muistuttaa Vuorikoski.

Vuorikosken mukaan elintarvike- tai ravintolisävalmistajat saavat puusta tuoteaihion, jonka funktionaalisuus on todettu ja todistettu. -Terveysvaikutteiset tuotteet tuovat elintarvike- ja ravintolisävalmistajille mahdollisuuden erilaistua sekä merkittävää ekologista ja eettistä kilpailuetua elintarvike- ja ravintolisämarkkinoille, joissa kuluttajan kiinnostus ruuan alkuperään korostuu yhä enemmän.

Montisera kehittää myös kahta muuta eri vaiheessa olevaa bioaktiivista yhdistettä alkoholismin ja Parkinsonin taudin oireiden hoitoon. Kehitysyrityksellä on maailmanlaajuinen kumppaniverkosto, johon kuuluu muun muassa yliopistoja, tiedeyhtiöitä, laboratorioita ja sopimuspohjaisia tutkimuslaitoksia, joiden tavoitteena on bioaktiivisten yhdisteiden kehittäminen ja kaupallistaminen.

Taustaksi: 
Montisera on suomalainen, yksityinen bioaktiivisia molekyylejä kehittävä yritys. Montisera ei itse tee keksintöjä, vaan ostaa tutkimustyön ja innovaatioita kaupallistettaviksi. Sen tavoitteena ei myöskään ole itse valmistaa tuotteita, vaan kehitystyön tietyssä vaiheessa tuote lisensoidaan tai myydään edelleen.

Pihkasalva korvaamaan antibiootteja

Repolar Pharmaceuticals Oy:n toimitusjohtajan Miika Jokisen mukaan tarve luontoon perustuvien lääkeaineiden kehittämisen on todellinen, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerikannat yleistyvät ja levivät huolestuttavan nopeasti.

- Resistentit bakteerit aiheuttavat jo nyt kuolemia ja tämän trendin on ennustettu räjähtävän. Kuluttajatkin ovat havahtuneet kysymään varmuuden vuoksi annettavien antibioottikuurien mielekkyyttä.

Jokisen mukaan lääketieteessä etsitään jatkuvasti uusia vaihtoehtoja eri lääkkeille niiden haittojen takia. Repolar on tutkinut pihkan vaikuttavia aineita ja niiden tehoa vuodesta 2000 lähtien.

- Tuotteemme ovat luonnollisia ja olemme pystyneet siirtämään puiden oman suojautumis- ja parantumismekanismin modernin lääketieteen hoitomenetelmiin. Kuusen pihka on antimikrobinen ja sillä on ainutlaatuinen kolmivaiheinen vaikutusmekanismi. Se toimii bakteereita, sieniä ja hiivoja vastaan, sillä on tulehdusta rauhoittava vaikutus ja sen on todettu tutkimuksissa edistävän ihon uudelleenkasvua.

Pihkasalva päässyt lääkekorvattavuuden piiriin

Uusi puu 2017 -kilpailussa hyvin menestynyt Abilar pihkasalva on yhtiön ensimmäinen tuote ja se on laajasti käytössä haavanhoidossa. Tuotteella on tehty neljä kliinistä tutkimusta, joissa kaikissa on osoitettu sen tehokkuus haavojen parantumisessa. Repolar Pharmaceuticals kehittää ja markkinoi tuotteitaan haavanhoitoon, ihon, kynsien ja eläinten hoitoon.

- Tuotteen valmistusteknologia pohjautuu pihkan puhdistamiseen turvallisesti säilyttäen luonnon alkuperäiset aktiiviset komponentit. Yhtiön kehitystyö keskittyy uuteen patentoituun Resol -teknologiaan, jonka avulla pihkan aktiivisista komponenteista saadaan stabiileja vesipohjaisia pihkaliuoksia, kuvailee Jokinen.

Abilarin tehosta ja kustannustehokkuudesta yhtenä todisteena on lääkekorvattavuus. Maailman suurin yksittäinen sairaanhoitojärjestelmä Iso-Britannian NHS on hyväksynyt sen korvattavuuden piiriin, kun Repolar pystyi täyttämään tuotteen tehoon, turvallisuuteen ja kustannustehokkuuteen liittyneet vaatimukset.

Taustaksi:
Suomalainen perheyritys, Repolar Pharmaceuticals Oy, tutkii, kehittää ja markkinoi haavojen, ihon ja kynsien bakteeri-, sieni- ja hiivatulehdusten hoitoon tarkoitettuja valmisteita ihmisille ja eläimille. Tuotteiden tutkittu teho perustuu suomalaisen metsäkuusen (Picea abies) pihkan sisältämiin biologisesti aktiivisiin komponentteihin.

Yhtiö myy tuotteitaan Suomessa kuluttajille apteekkien kautta ja ammattikäyttöön suoraan sairaaloihin sekä eläinlääkäreille. Pihkatuotteita on myynnissä myös mm. Iso-Britanniassa, Ruotsissa, Itävallassa, Belgiassa, Kreikassa ja Kyproksella. Lokakuusta 2015 alkaen Abilar® 10% Pihkavoide on Iso-Britannian lääkekorvattavuuden piirissä ja se on lääkekorvattava myös Kreikassa vuodesta 2016 alkaen.


KUVASSA: Montiseran patentoiman kuusen runkopuusta uutetun ja saostetun tuotteen on todettu eläinkokeissa auttavan lähes kaikkiin tunnettuihin alavirtsatievaivoihin (Kuva: Kalle Kirjalainen).


- Markku Laukkanen


« Takaisin